tiistai 29. elokuuta 2017

Banaanikakku

Voihan banaani! Itse en ole banaanin ystävä. Lapsille tulee osteltua banaaneja välipaloiksi, ja ovathan ne terveellisiä. Aina välillä kuitenkin törmään tähän samaan tilanteeseen, kun hetkellinen banaanihuuma on mennyt ohi ja pöydällä vanhenee kasa banaaneja.

Tähän banaanikakkuun saa upotettua hyvin muutaman ylikypsän banaanin. Kakun voit pakastaa vierasvaraksi, jos banaanit totaalisesti jo pursuaa korvista, eikä näin ollen maistu edes kakun muodossa. Ohjeesta tekee yhden ison tai kaksi pientä kakkua. Tänään tein kaksi pientä. 

Alkuperäisen ohjeen sain siskoltani. Ohjeeseen kuuluisikin mausteita ja rusinoita, mutta taas kerran tämäkin ohje on vuosien varrella muokkautunut ihan toiseksi. Näin se vain maistuu meille paremmin.




Banaanikakku

150 g pehmeää voita
3 dl sokeria
2 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl suolaa
120 g taloussuklaata rouhittuna
3 ylikypsää banaania


Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Vaahdota voi ja sokeri.
Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Sekoita keskenään vehnäjauho, leivinjauhe, sooda, suola ja rouhittu suklaa.
Soseuta banaanit haarukalla.
Lisää banaanisose ja jauhot  vuorotellen kokoajan sekoittaen.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.
Paista kakkua uunin alatasolla noin tunti. Jos käytät kahta pientä vuokaa yhden ison sijaan, huomioi tämä paistoajassa noin 35-40 min, kunnes kakku on kypsä.
Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista.


Caramel cupcakes

Olin siskoni kanssa tässä kesällä lomalla Maltalla. Siellä törmäsimme pieneen ravintolaan josta tulikin ihan vakiravintolamme.. Ihastuin ravintolan kakkuvitriiniin, josta löytyi joka päivä jotain ihanaa maistettavaa. Kaikki kunnia kyseisen ravintolan leipurille, jonka kädentyötä saimme ihastella ja...maistella.

Sieltä lähti idea näihin kuppikakkuihin. Eihän nämä nyt tietystikkään ihan samaa ole, mutta vievät kyllä mukavasti ajatukset takaisin Maltan lämpöön ja.. tuohon kakkuvitriiniin.. ;)

Näissä muffineissa on ihanan rapea pinta, mutta sisältä ovat pehmoisia ja meheviä.




Caramel cupcakes

5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0,5 tl suolaa
220 g suklaata rouhittuna
125 g voita sulatettuna
80 g fariinisokeria
120 g sokeria
2 munaa
2,5 dl piimää
1,5 tl vaniljauutetta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Mittaa vehnäjauho, leivinjauhe, sooda, suola ja suklaa kulhoon ja sekoita hyvin.
Mittaa loput aineista (sulatettu voi, fariinisokeri, sokeri, munat, piimä ja vanilja) toiseen kulhoon ja sekoita hyvin.
Lisää kuiviin aineisiin reilu puolet märistä aineksista ja sekoita tasaiseksi.
Lisää taikinaan loput märistä aineksista ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä sekoita liikaa, vain sen verran että ovat sekaisin.
Laita taikina muffinivuokiin, muffinipellille ja paista noin 15 minuuttia. Vain kunnes ovat kypsiä, varo ylikypsentämästä, ettei lopputulos ole kuiva. Kypsyyttä voit kokeilla puisella tikulla, jos raakaa taikinaa ei jää tikkuun on muffini kypsä.

Nämä ovat ihania tarjolle jo sellaisenaan. Rapealla kuorella ja mehevällä sisuksella maistuvat niin lämpöisenä kuin jäähtyneenäkin.


Täytteeksi näihin laitoin salted caramel kastikkeen. Linkin löydät ohjeeseen täältä.
Itse tein tällä kertaa tuon 2 ohjeen mukaan, hieman juoksevampaa kinuskia. Anna kinuskin kuitenkin jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä.

Laita jäähtynyttä kastiketta pursotinpussiin. Paina pienireikäisellä tyllalla reikä muffinin pintaan ja pursota kiuskia muffiniin.

Pinnalle sulatin maitosuklaata jolla kuorrutin muffinit ja koristelin murskatuilla Daim rakeilla.




perjantai 25. elokuuta 2017

Pitaleipä

Olen kokeillut aina tasaisin väliajoin kaupan valmiita pitaleipiä. Aina kuitenkin palaan tekemään nämä itse. Ja kyllähän tässä vaiva palkitaankin. Yleensä meillä pitaleivät täytetään nyhtöpossulla, salaatilla ja muilla kasviksilla. Toki tähän sopii täytteeksi vaikka jauheliha, paistettu kana tai vaikka ihan vain kasvikset. Tämä ruoka kuuluu perheessämme lemppareihin ja näin ollen lapset tätä toivoessa ovat halukkaita myös auttamaan valmistuksessa. Samalla tulee siis mukavasti vietettyä perheen yhteistä aikaa ja lapset oppivat ruuanlaittoa ihan "vahingossa".




Pitaleivät

7 dl vettä
50 g hiivaa
1 rkl sokeria
1 rkl suolaa
1/2 dl oliiviöljyä
5 dl durumvehnäjauhoja
9-10 dl vehnäjauhoja

Sekoita kädenlämpöisen veden joukkoon hiiva, sokeri, suola ja öljy.
Alusta joukkoon jauhot.
Anna kohota noin 30 minuuttia.
Leivo taikinasta pyöreitä noin 1 cm paksuja leipiä ja kohota hetki pellillä.
Paista uunissa 250 asteessa noin 5 minuuttia.
Leipä kohoaa taskulliseksi kovassa lämmössä.



Perunasämpylät

Kukapa koskaan mielellään ruokaa heittäisi pois. Monesti kuitenkin näitä tähteitä pystyy hyödyntämään hyvin leivonnassa. Minulla on parikin hyvää ohjetta, joihin perunamuusin jämät tulee käytettyä ja tämä nyt yksi niistä. Nämä ihanat pehmoiset sämpylät maistuivat kyllä koululaisille iltapalaksi ja olivat pehmoisia vielä aamullakin.


Perunasämpylät

7 dl vettä
2 rkl hunajaa
50 g hiivaa
1 rkl suolaa
noin 3 dl perunamuusia
2 dl kaurahiutaleita
15-18 dl vehnäjauhoja
0,5 dl oliiviöljyä

Mittaa kädenlämpöinen vesi kulhoon ja murenna hiiva veteen.
Lisää veteen hunaja, perunamuusi, suola, kaurahiutaleet ja noin puolet jauhoista. Sekoita hyvin.
Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa taikina. Taikina saa olla löysää, mutta leivottavaa.
Lisää lopuksi öljy ja vaivaa sekaan.
Anna taikinan nousta liinan alla noin 30 min.
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja leivo siitä noin 20 sämpylää.
Nosta sämpylät pellille, leivinpaperille kohoamaan noin 15 minuutiksi.
Voitele hunajavedellä ( 1 rkl juoksevaa hunajaa, 1,5 dl vettä) ja ripottele päälle kaurahiutaleita.
Paista uunissa noin 13 minuuttia, kauniin kullanruskeiksi.


tiistai 15. elokuuta 2017

High hat cupcakes ja suklaiset kuppikakut appelsiini-marenkvoikreemillä

Koulut alkoivat tänään ja nyt nuorinkin lapsistani aloitti koulutiensä. En voi ymmärtää kuinka nopeasti aika on vierähtänyt.

Halusin juhlistaa tätä tärkeää päivää, joten päätin leipoa hieman kuppikakkuja lapsille. High hat kuppikakut ovat aina hauskoja ja näyttäviä. Marengin jaoin kahteen osaan, että sain tuon appelsiinisenkin version tehtyä samalla vaivalla. Noille makeille kuorrutteille sopiikin hyvin sitten nämä suklaiset mehevät kuppikakut, jotka maistuvat vaikka sellaisenaankin.



Suklaiset kuppikakut

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl kaakaojauhoja
1 tl leivinjauhoja
1/2 tl soodaa
1/2 tl suolaa
4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
1,5 dl öljyä
3 tl vaniljauutetta
2,5 dl piimää

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja valmistele muffinipelti laittamalla paperivuoat valmiiksi pellille.
Mittaa ja siivilöi kulhoon vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, sooda ja suola. Sekoita hyvin.
Mittaa toiseen kulhoon munat, sokeri, fariinisokeri, öljy ja vaniljauute. Sekoita hyvin.
Yhdistä molemmat seokset toisiinsa ja lisää lopuksi piimä. Sekoita vain sen verran, että saat kaiken sekaisin.
Täytä muffinivuoat max 2/3 vuoasta. 
Paista uunissa noin 18 minuuttia, kunnes muffinit ovat kypsiä.
Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.



High hat kuorrute

Italialainen marenki

100 g sokeria
60 g vettä
2 valkuaista
2 rkl sokeria

Mittaa sokeri (100g) ja vesi kattilaan.
Laita valkuaiset valmiiksi yleiskoneeseen ja mittaa 2 rkl sokeria vierelle valmiiksi.
Ala keittämään sokerisiirappia, kun lämpötila nousee 110 asteeseen aloita vatkaamaan valkuaisia.
Lisää valkuaisvaahtoon vähitellen 2 rkl sokeria ja vatkaa kunnes vaahto on jäykkää, noin 30 sek.
Kun sokerisiirappi on 115-118 astetta, nosta se levyltä ja lisää marenkiin pitkänä nauhana kokoajan voimakkaasti vatkaten.
Jatka vatkaamista kunnes marenki on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi.

Otin marengista puolet, jonka laitoin pursotinpussiin. Tällä sain pursotettua 12 kuppikakkua eli noin puolet. Jos haluat tehdä vain High hat kuppikakkuja pitäisi marengin riittää noin 24 kuppikakkuun. (riippuen tietysti kuinka paljon kuorrutetta haluat laittaa)

Suklaa pinta

145g suklaata
noin 0,5 dl öljyä

Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Lisää öljy suklaaseen. Määrä riippuu siitä millaista suklaata käytät. 
Suklaasta täytyy saada juoksevaa sillä kuppikakku dipataan suklaaseen.
Laita suklaaseos syvään astiaan, esimerkiksi kuppiin tai lasiin.
Dippaa kuppikakun kuorrute suklaaseen kääntämällä se ylösalaisin kuppiin.
Anna seistä hetki ja koristele.
Laita kylmään, niin pinta asettuu.


Appelsiini-marenkivoikreemi

puolet italialaisesta marengista
75 g huoneenlämpöistä voita
1/2 tl vaniljauutetta
appelsiini öljyä
keltaista elintarvikeväriä

Jatka marengin vatkaamista ja lisää huoneenlämpöinen voi nokare kerrallaan.
Jatka vatkaamista kunnes kreemi on tasaista.
(Jos massa näyttää juoksettuneelta jatka vatkaamista, se kyllä tasoittuu.)
Lisää lopuksi vaniljauute ja vatkaa sekaisin.
Mausta appelsiini öljyllä ja värjää halutessasi elintarvikevärillä.
Appelsiiniöljyä ei tarvitse todellakaan paljoa, pari tippaa riittää. Suosittelen aloittamaan yhdestä tipasta ja lisäämään oman maun mukaan.

Pursota kuppikakuille ja koristele sulalla suklaalla.
Tämä riittää noin 12 kuppikakkuun.


maanantai 14. elokuuta 2017

Lusikkaleivät

Lusikkaleivät on perinteinen pikkuleipä pitopöytään. Aina maistuvat yhtä hyvin niin vanhemmille vieraille kuin nuoremmillekkin. 

Nämä pikkuleivät ovat aikaavieviä, mutta niin hyviä. Kyllä sen kaiken vaivan näkee kun tietää, että lopputuloksena on suussa sulava herkullinen pikkuleipä.

Jos haluan tarjota näitä juhlissa, valmistan pikkuleipäpuolikkaat valmiiksi pakastimeen. Täytän ja sokeroin pikkuleivät vasta tarjoilupäivänä tai edellisenä iltana. Näin säästyy aikaa muuhun. 

Ohje näihin on kantautunut kouluajoilta. Ja tällä samalla reseptillä olen lusikkaleipäni aina tehnyt. Minulla on jopa tietty lusikka mitä käytän muottina aina lusikkaleipiin. Se kun on sopivasti hieman isompi kuin tavallinen teelusikka ja kauniin muotoinen. Täytteenä käytän yleensä vadelmamarmeladia. Omena- ja mansikkamarmeladejakin olen kokeillut, mutta meillä näyttää vadelma maistuvan parhaiten.



Lusikkaleivät

200 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
4 dl vehnäjauhoja

Mittaa voi kattilaan ja kuumenna kunnes se sulaa ja alkaa vaahdota. Älä ruskista!
Kun vaahto alkaa laskeutua nosta kattila liedeltä ja sekoita voisulaan sokeri. Anna jäähtyä.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokeri seokseen. Sekoita hyvin.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Painele taikinasta syvään teelusikkaan lusikan muotoisia keksejä ja nostele ne leivinpaperilla vuoratulle pellille. Taikinan saa painella aika tiukkaan, ettei se murru kun irroitat sitä lusikasta.
Paista keksejä 12-15 minuuttia.
Anna keksien jäähtyä kokonaan.

Täytä vadelmamarmeladilla ja laita kaksi puolikasta yhteen.
Kierittele siro sokerissa ja nosta tarjoilukulhoon.



Suklaakakku suklaamarenkivoikreemillä


Taas yksi suklainen unelma. Tällä saat varmasti suklaanälkäsi taltutettua. En kai saa suklaakakuista tarpeekseni, koska aina ne minullekkin maistuvat kerta toisensa jälkeen.

Tämän kakun valmistin poikani rippijuhliin hiljattain. Tämä oli yksi kakkubufeen kakuista, joka oli tarjolla. Bufeeseen tämä oli loistava valinta, sillä tämän pystyin valmistamaan hyvissä ajoin kuorrutteita myöden valmiiksi. Vain koristelu jäi juhlapäivän aamulle.

Kakun pohjana käytin taas Taivaallisen suklaakakun kakkupohjaa. Se on helppo valmistaa ja maistuu hyvälle. Pohja on mehevä eikä tarvitse erikseen kostuttamista kakkua täytettäessä.

Kakku on täytetty samalla suklaa ganachella kuin Taivallinen suklaakakku. Voit halutessasi pursottaa täytteen tai levittää sen tasaiseksi joka väliin. Peitä täytetty kakku kelmulla tai kuvulla ja laita vetäytymään jääkaappiin.

Kuorrutteeksi valitsin tällä kertaa suklaa-marenkivoikreemin italialaisella marengilla. Minusta tämä on todella hyvä vaihtoehto perinteisille kermakuorrutteille. Kevyempi versio kuitenkin perinteisestä voikereemistä.

Suklaaksi valitsin 70% suklaan. En ole koskaan muulla kokeillutkaan. Tällä lopputulos on ihanan suklainen eikä liian makea.



Suklaa-marenkivoikreemi italialaisella marengilla

170 g suklaata 70%
150 g sokeria
90 g vettä
3 isoa valkuaista (90g)
3 rkl sokeria
170 g voita kuutioina huoneenlämpöistä
1,5 tl vaniljauutetta

Aloita mittaamalla ainekset valmiiksi.
Sulata ja jäähdytä suklaa.
Paloittele valmiiksi voi huoneenlämpöön ja mittaa vanilja. 
Laita valkuaiset yleiskoneen kulhoon ja mittaa 3 rkl sokeria vierelle valmiiksi.
Mittaa kattilaan 150 g  ja 90 g vettä ja kuumenna. Kun sokeriliemi on 110 astetta aloita valkuaisten vaahdotus. Lisää valkuaisvaahtoon vähitelleen sokeri ja vaahdota niin, että vaahdosta jää vispilää nostettaessa huippuja, (noin 30 sek.)  
Kun sokeriliemi on 115-118 astetta, poista se levyltä ja kaada valkuaisvaahtoon pitkänä nauhana kovalla nopeudella vatkaten. 
Jatka vatkaamista kunnes marenki on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi. Tässä menee 10-15 minuuttia. 
Nyt voit lisätä voin nokare kerrallaan.
Jos massa vaikuttaa juoksettuneelta, jatka vain vatkaamista, se kyllä tasoittuu.
Lisää vanilja ja vatkaa sekaisin.
Viimeisenälisää sulatettu jäähdytetty suklaa ja vatkaa sekaisin.

Nyt voit kuorruttaa kakkusi.


Kuvasssa näkyykin ihka ensimmäiset sokerimassasta valmistamani kukkakoristeet. Näihin käytin siis kukkamassaa jonka kuivuu nopeampaa ja on "joustavampaa" kuin tavallinen sokerimassa. Ensimmäisiksi tekeleiksi olen melko tyytyväinen, mutta no harjoitusta harjoitusta...

Mango-appelsiinijuustokakku

Joskus tuli tehytä näitä juustokakkuja liiankin paljon, ihan kyllästymiseen asti. Vasta viimeaikoina olen uskaltautunut näitä taas tekemään ja kyllähän ne pitkän tauon jälkeen maistuvatkin. Juustokakut ovat yleensä suhteellisen helppoja valmistaa ja sopivat mielestäni hyvin juhlapöytään kuten arkisempaan kahvipöytäänkin. 

Tässä sitten tällainen hedelmäinen versio. Tämän valmistin tyttäreni syntymäpäiville ja saihan kakku paikkansa myös poikani rippijuhlien kakkubuffettiin. 



Mango-appelsiinijuustokakku


Keksipohja

1/2 pkt digestive keksejä
70 g voita sulatettuna

Laita keksit pussiin ja murenna ne kaulinta apuna käyttäen. Lisää pussiin sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi pussia puristelemalla.

Kaada keksiseos irtopohjavuokaavuokaan, jonka pohjalla leivinpaperi ja reunat suihkutettu vuokaspraylla.
Painele keksimurut pohjalle ja laita vuoka sivuun odottamaan.


Täyte:

1 prk mascarbone juustoa
2,5 dl mangososetta
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljauutetta
1 limen mehu
1 dl puristettua appelsiininmehua
5 liivatelehteä
5 dl kermaa vaahdotettuna

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Mittaa kulhoon mascarbone, mangosose, sokeri, vanilja, limemehu ja appelsiininmehu ja sekoita hyvin. 
Lisää vaahdotettu kerma ja sekoita hyvin.
Kuumenna 2 rkl appelsiinimehua ja sulata siihen liivatteet. 
Lisää liivateseos massaan ja sekoita hyvin.

Kaada massa keksipohjalle ja kopauta pari kertaa pöytään niin, että saat pinnan tasaiseksi.
Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään tunti ennen kiilteen laittamista.

Kiille

1 dl mangososetta
2 dl appelsiinimehua
0,5 dl sokeria
4 liivatelehteä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Mittaa kattilaan muut aineet ja kiehauta.
Lisää liivatteet ja anna jäähtyä.
Kaada jäähtynyt kiille hyytyneen täytteen päälle ja laita takaisin jääkaappiin.
Anna kakun jähmettyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli.

Poista varovasti reunat ja siirrä kakku varovasti tarjoilualustalle.
Koristele tuoreilla marjoilla ja hedelmillä.


sunnuntai 13. elokuuta 2017

Minibebet

Olen pienestä pitäen rakastanut bebe-leivoksia. Muistan vieläkin kun lapsuudessani vierailimme useasti isäni kanssa isoisäni luona ja pysähdyimme joskus kahville. Sain aina valita vitriinistä pillimehun kaveriksi jotain herkkua. Beben valitsin aina, jos sellaisia oli tarjolla.

Tykkään pitää nämä herkut näin minikokoisena. Ovathan ne makeita ja näin pienenä sopivan kokoisia.

Tässä täytteen valmistuksessa olen hieman oikonut. Voithan toki alkaa keittämään täytteeseen oman paksun vaniljakiisselin, mutta kerran kiireissäni kokeilin tätä ihan valmiiseen vaniljakastikkeeseen, josta tein vain paksumman version. Minusta tämä oli ihan käypä versio, joten olen vain jatkanut tällä kovasti laiskalla tielläni. 🙈


Minibebet

pohja

200 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 muna
4 1/2 dl vehnäjauhoja

Vatkaa vaahdoksi pehmeä voi ja sokeri.
Lisä muna ja sekoita hyvin.
Lisää jauhot taikinaan vähitellen ja sekoita hyvin.
Laita taikina kelmuun, jääkaappiin noin 30 minuutiksi.

Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Kaulitse taikina ohueksi ja ota pyöreällä muotilla siitä paloja.
Asettele ne esim. minimuffinipellille (itse kevyesti rasvasin ja jauhotin pellin).
Pistele haarukalla reikiä taikinan pohjaan ja paista uunissa noin 10 minuuttia, kunnes pohjat ovat kypsiä. 
Anna jäähtyä ennen irroittamista ja iroita varovasti.


Täyte

vadelmamarmeladia

1 pps vanhanajan vaniljakastike jauhe
n. 2 dl  eli puolet maidon määrästä mitä ohjeessa sanotaan
200 g pehmeää voita
sitruunajauhetta
(vanilja)

Valmista vaniljakastike pakkauksen ohjeen mukaan. Käytä ohjeesta vain puolet nesteen määrästä. (näin saat kastikkeesta sopivan paksua)
Laita pehmeä voi yleiskoneen kulhoon ja vatkaa hetki.
Lisää vaahdotettuun voihin vaniljakastike lusikallinen kerrallaan, kokoajan vatkaten.
Mausta vaahto sitruunajauheella ja vaniljalla.


Täytä pohjat.
Laita pursotin pusseihin, toiseen vadelmamarmeladia ja toiseen vaniljavoivaahto.
Pursota kuoren pohjalle ensin hieman marmeladia ja päälle vaniljavoi. Tasoita pinta spatulalla tai lusikalla jos on tarvetta.
Laita jääkaappiin kovettumaan.


Pinta

n 3 dl tomusokeria
2-3 rkl vettä
elintarvikeväriä

nomparelleja

Sekoita tomusokeri, vesi ja väriaine sekaisin. 
Laita pursotinpussiin ja pursota beben pinnalle.
Koristele nomparelleilla.


Pasteijat

Poikani rippijuhlat olivat hiljattain ja niihin aloitinkin valmistelut jo hyvissä ajoin. Pasteijat ovatkin lähes kadonneet kestittelypöydistä. Nämä nyt kuitenkin on helppo valmista  etukäteen pakastimeen ja tarjoilu päivänä lämmittää uunin kautta tarjolle.

Taikinan teen pasteijoihin itse ja käytän ihan perus rahkavoitakinan ohjetta.

Tein kahdella eri täytteellä, liha-riisi, sekä pinaatti-ricotta täytteellä. Voitaikinaa tuli tehtyä tuo perus satsi kolmin kertaisena.

Huomioithan, että tuo täytteiden määrä ei siis millään tavoin ole suhteutettu tuohon taikinaan!





Rahkavoitakina

200 g maitorahkaa
200 g pehmeää voita
vehnäjauhoja
suolaa

Mittaa voi ja maitorahka kulhoon ja sekoita.
Lisää jauhot ja sekoita hyvin.
Kiedo taikina kelmuun ja jätä jääkaappiin noin tunniksi lepäämään.
Valmista sillävälin haluamasi täyte pasteijoihin.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Kauli taikina ohueksi levyksi ja leikkaa neliöiksi.
Voitele reunat munalla. Laita täytettä neliön keskelle ja paina reunat kiinni niin, että siitä muodostuu kolmio. Painele vielä sormella tai kevyesti haarukalla pasteijan reunat kiinni.
Laita pasteijat leivinpaperille, pelille. Voitele munalla, pistele haarukalla pasteijan pintaan muutama reikä ja koristele unikonsiemenillä.
Paista uunissa noin 10 minuuttia kullanruskeaksi.


Liha-riisitäyte

1 dl puuroriisiä
4 dl vettä
1/2 lihaliemikuutio

400 g jauhelihaa
oliiviöljyä
1 sipuli
pippuria
suolaa
paprikajauhetta
persiljaa

Keitä riisi lihaliemessä.
Kuutioi sipuli ja kuullota öljyssä.
Lisää jauheliha ja ruskista.
Mausta hyvin.
Sekoita joukkoon keitetty riisi ja silputtu persilja.
Sekoita tasaiseksi ja jäähdytä.


Ricottajuusto-pinaattitäyte

1 dl puuroriisiä
4 dl vettä
1/2 kasvisliemikuutio

1 prk ricottatuorejuustoa
1 muna
1 pps pakaste pinaattia
pippuria
suolaa
sitruunan mehua

Keitä riisi kasvisliemessä.
Sekoita ricotta, muna, riisi ja sulatettu valutettu pinaati sekaisin.
Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunan mehulla.




Turkoosi suklaakakku

Serkkuni lapset ovat Espanjasta lomailemassa Suomessa ja syntymäpäivät osuvat nyt lomalle Suomeen. Pienoisesti tiukkaan aikatauluun sain ympättyä kuitenkin tämänkin kakun kaiken kiireen keskelle.

Pohjana käytin tuota taivaallisen suklaakakun kakkupohjaa jonka ohjeen löydät täältä. Täytteenä ihanaa vadelmamoussea ja pinnaksi tämä kakku sai marenkivoikreemin turkoosilla värillä. Kakkuun oltiinkin kovasti tyytyväisiä.

Olen aina kovasti halunnut oppia tekemään noita kauniita sokerikukkia ja tämä kakku saikin koristeeksi ensimmäiset "ei niin kauniit" kokeiluni noista kukista. Jälkeenpäin tosin hoksasin että viimeistelyt jäivät kiireessä näistäkin uupumaan..




Pohja

Pohjana käytin suklaakakkupohjaa taivaallisesta suklaakakusta. Tätä kakkupohjaa olenkin käyttänyt paljon suklaisissa kakuissani. Pohja on ihanan kostea ja täyteläinen, eikä kaipaa siis sen kummempaa kostutusta. Ja isona plussana tietysti helppous.  Pohjat on kuitenkin hyvä valmistaa etukäteen valmiiksi. Parasta olisi jo edellisenä päivänä, mutta jos valmistat samana päivänä huolehdi vain, että pohjat jäähtyvät kunnolla.


Vadelmamousse

400 g pakaste vadelmia
1 dl tomusokeria
2 tl vettä
1 prk mascarbonejuustoa
2 prk (4 dl) vispikermaa
1 dl sokeria
vaniljasokeria

Mittaa kattilaan jäiset vadelmat, vesi ja tomusokeri.
Keitä noin 10 minuuttia pienellä lämmöllä niin, että vadelmat soseutuvat.
Anna soseen jäähtyä ja paseeraa. (Painele seos siivilän läpi.)
Laita kulhoon mascarbone ja sokeri.
Lisää vadelmapyreetä ja sekoita tasaiseksi.
Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi.
Lisää vaahdotettu kerma vadelma-mascarbonejuustoseokseen ja kääntele sekaisin.

Leikkaa molemmat pohjat kahteen osaan.
Täytä kakku vadelmamoussella, 1/3 täytteestä joka väliin.
Laita kelmu tai kupu kakun päälle ja kakku jääkaappiin vetäytymään ja odottamaan kuorrutusta.


Marenkivoikreemi italialaisella marengilla

3 (noin 105 g) valkuaista
55 g sokeria
40 g vettä
110 g sokeria
250 g huoneenlämpöistä voita
1 tl vaniljauutetta
(elintarvikeväriä)

Aloita mittaamalla ainekset valmiiksi.
Mittaa valkuaiset yleiskoneen kulhoon ja laita vierelle odottamaan 55g sokeria.
Mittaa kattilaan 110g sokeria ja 40 g vettä.
Mittaa valmiiksi myös voi ja vanilja.

Aloita sokeriliemen keittäminen. Keitä vesi-sokeri seosta ja seuraa lämpötilaa. Kun lämpö nousee 110 asteeseen aloita valkuaisten vatkaaminen.
Vatkaa valkuaiset yleiskoneessa ja lisää vähitelleen 55g sokeria. Jatka vatkaamista kunnes vahto muodostaa huippuja. (Jos vaahto on valmis ennen kuin sokeriliemi on saavuttanut 118 asteen, jätä yleiskone pienelle vauhdille pyörimään.)
Kun sokeriliemi on 118 astetta ota se pois liedeltä. Laita yleiskone suurelle nopeudelle ja kaada kuuma sokeriliemi pitkänä nauhana vaahtoon. Ole varovainen, sillä sokeri on kuumaa!
Jatka vatkaamista 10-15 minuuttia, kunnes marenki on huoneen lämpöistä.
Nyt voit lisätä voin pieni nokare kerrallaan marengin joukkoon.
Jos näyttää siltä, että massa juoksettuu, jatka vatkaamista ainakin 5 minuuttia. 
Kun kaikki rasva on vatkattu joukkoon voit maustaa kreemin vaniljalla ja värjätä elintarvikevärillä haluamasi väriseksi.


Kakun kuoruttaminen

Poista kakusta mahdolliset kelmut tai muovit, jos olet laittanut säilytyksen ajaksi.
Levitä kuorrutetta ensi ohut kerros pinnalle, päälle ja sivuille.
Laita kakku hetkeksi kylmään. Näin pinta hieman kovettuu ja alin kreemikerros sulkee mahdolliset murut ja epätasaisuudet alleen ja saat helposti kauniimman pinnan.
Seuraavaksi päälle toinen kerros, tämän voit halutessasi vaikka myös pursottaa.

Itse päädyin pursottamaan vain kakun yläreunan. Koristeeksi tuli näitä sokerikukkia, joita kokeilin.






Raparperi-mansikkapiirakka

Tässä piiraassa maistuu kesä. Mansikan makeus ja raparperin kirpeys. Loistava yhdistelmä. Piiraan pinnalle on punottu raparperi kauniisti koristeeksi. 

Piiras on sanut täytteekseen ihanaa Raparperi-mansikkahilloa sekä mascarbonejuustokermaa.



Raparperi-mansikkapiirakka

Pohja:

100 g pehmeää voita
3/4 dl sokeria
1 muna
2 1/2 dl vehnäjauhoja

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Valmistele irtopohjavuoka valmiiksi, voitele ja korppujauhota.
Mittaa pehmeä voi ja sokeri kulhoon valmiiksi ja vatkaa vaahdoksi.
Lisää vaahtoon muna ja vatkaa hyvin.
Lisää taikinaan vehnäjauhot ja sekoita.
Painele taikina vuokaan pohjalle ja reunoille jauhoja apuna käyttäen.
Laita vuoka hetkekesi kylmään.
Paista uunissa noin 15 minuuttia.


Raparperi-manikkahillo

Ohjeen löydät täältä.

Mascarbonejuustokerma

1/2 pkt mascarbone juustoa
2 dl vispikermaa
vaniljasokeria

Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää mascarbonejuusto.
Sekoita hyvin ja mausta vaniljalla.


Laita jäähtyneelle pohjalle raparperi-mansikka hilloa.
Hillon päälle levitä mascarbonejuustokerma ja tasoita pinta.
Laita piiras jääkaappiin odottamaan koristepintaa.


Koristepinta

Raparperia ohuina siivuina
2 osaa vettä
1 osaa sokeria
(punaista elintarvikeväriä)

Pese raparperit ja poista ohut kuori.
Viipaloi ohueksi. Tässä käytin itse apuna perunankuorimaveistä, jolla sain sopivan ohuita ja tasapaksuja siivuja. Älä tee liian ohuita, niiden käsittely on hankalaa.
Mittaa kattilaan vesi ja sokeri ja kiehauta. Värjää halutessasi jos haluat raparperiin punertavampaa sävyä.
Levitä pöydälle leivinpaperi, jolle voit nostella keitetyt raparperit jäähtymään.

Aloita raparperien "keittäminen".
Sokeriliemen ei tarvitse kiehua, riittää että se on kuumaa.
Ota muutama raparperi kerrallaan ja upota sokeriliemeen noin 30-90 sek, riippuen raparperin paksuudesta. Vain sen verran, että raparperi pehmenee.
Nosta suikaleet leivinpaperille ja suorista reunat, anna jäähtyä.
Jatka seuraaviin jne.
Jos sokeriliemi alkaa jäähtyä liikaa voit välillä kiehauttaa sen uudelleen ja jatkaa taas raparperien keittämistä.

Kun kaikki raparperisi on keitetty voit aloittaa punomaan raparperista piiraan koristepintaa.
Piirrä piiraan malli leivinpaperille, että tiedät minkä kokoisen tarvitset.
Puno sen päälle raparperista kaunis "laatta". Voit leikata raparperia saksilla tai terävällä veitsellä sopivan kokoiseksi.
Kumoa punottu laatta piiraan päälle ja poista leivinpaperi.
Sivele lopuksi vielä raparperien pinta sokeriliemellä.